Hämeenlinnan Kokoomusnaiset: Keskikaupunki kasvukäytävän keskipisteeseen

30.11.2015

Hämeenlinna on tehnyt järjestelmällistä työtä kaupungin elinvoiman kehittämiseksi ja yrittämisen edellytysten parantamiseksi. Kaikista epäilyistä huolimatta esimerkiksi Kantolan tapahtumapuisto on lunastanut suurimmatkin odotukset ja menestystarinalle on luvassa jatkoa. Tapahtumat tarjoavat leipää kymmenille, ellei peräti sadoille, pienille toimijoille. Kaupungin vetovoima on kuitenkin muutakin kuin sirkushuveja kerran vuodessa. Mitä muuta tarvitaan?

Kaupunki tarvitsee elinvoimaisen keskikaupungin – kasvukäytävän keskipisteen.

Hämeenlinnan Kokoomusnaiset on huolissaan keskikaupungin kuihtumisesta sekä kaupunkikeskustan siirtymisestä moottoritien päälle. Pieniä valopilkkuja ovat tuoneet ne rohkeat yrittäjät, jotka ovat uskaltautuneet yrittämään vanhaan keskustaan. Lähtijöitäkin on ollut. Elinvoimainen ja vireä kaupunkikeskusta tarvitsee toiminnan kivijalkana esimerkiksi ruokakauppaa. Postipalveluiden siirtäminen heikentää osaltaan keskikaupungin palveluita. Elinvoimaa ei ole myöskään ilman kestäviä paikoitusratkaisuja.

Hämeenlinnan Kokoomusnaiset on tutustunut kuluvan syksyn aikana erilaisiin paikallisiin pienyrittäjiin. Yrittämisen edellytysten parantaminen ei ole usein isoista asioista kiinni. Keskeistä ovat toiminnan kannalta soveltuvat liike- ja paikoitustilat, hyvä ja joustava saavutettavuus sekä yrittäjien keskinäinen synergia. Yritykset tuottavat hyvinvointia ja työpaikkoja kaupunkilaisille.

Hämeenlinnan Kokoomusnaisten syyskokouksessa 23.11.2015 vieraillut Linnan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mervi Käki kertoi elinkeinoelämän kehittämistä koskevassa puheenvuorossaan, että pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Vuoden aikana kaupunkiin on saatu 27 uutta yritystä, jotka työllistävät 160 ihmistä. Pienestä tuntemattomasta kaupungista on kuoriutunut sopivan kokoinen ja tutunoloinen kaupunki. Käki kehotti uskomaan omaan kaupunkiinsa, sillä ihmiset tekevät kaupungin. Keskikaupunki elävöityy Käen mukaan yllättävän pienillä asioilla kuten jouluvaloihin panostamalla.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki puolestaan kiitti, että Hämeenlinna on ymmärtänyt panostaa elinkeinoelämän kehittämiseen ja elinvoimaan, vaikka tarve on vielä nykyistä suurempi. 

Hämeenlinnan Kokoomusnaiset toivoo, että keskikaupungin yrittäjien ja elinkeinopoliittisen neuvottelukunnan hätähuuto kuullaan ja yrittäjien akuutit tarpeet vireän keskikaupungin elinvoiman säilyttämiseksi huomioidaan.  Pikaisen konkretian ohella on erityisen toivottavaa, että samalla selvitetään keskikaupungin ja moottorien katteen yrittäjien väliset yhteistoimintamahdollisuudet ja luodaan uudenlaisia tapoja yritystoimintaan.

Elinvoimaisessa kaupunkikeskustassa riittää täkyjä kaikille. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, jos saman saa kotikaupungista?

Lisätietoja       

Hämeenlinnan Kokoomusnaiset ry, Tuulikki Piikkilä, puheenjohtaja
puh 040 455 1210